Olen harjoitellut Onnellisuusdieetin toista ohjetta, Kohtaa totuus, nyt kaksi viikkoa. Harjoitus on ollut todella vaikea sisäistää. Sen ymmärtäminen, että valehtelen itselleni koko ajan, on ollut haastavaa. Olen aina tiennyt, että mielikuvitukseni sepittää minulle puuta heinää aina välillä, mutta nyt olen huomannut sen tosiasian, että juurikaan mitkään ajatukseni eivät todellisuudessa pidä paikkaansa.

Toisaalta tämä on ollut hirmu helpottavaa. Välillä on ihana huomata, että ikävät ajatukset eivät olekaan totta. Mutta mistä sen totuuden sitten tunnistaa? Ajatuksia. Paljon ajatuksia. Positiivisia ja negatiivisia. Alan kertomaan itselleni tarinaa. Uskonko siihen? Haluanko uskoa?

Uskon hyviin ja kivoihin tarinoihin. Sellaisiin tarinoihin, joista saan voimaa ja energiaa, jotka tuottavat minulle hyvää oloa. Niihin tarinoihin, joihin sydämmeni uskoo. Uskon, että kuuntelemalla sydämmeni ääntä voin löytää totuuden.

 

syd%C3%A4n+024.JPG

(Kuva kopioitu täältä.)

 

Linkitän tähän loppuun vielä yhden videon, jossa Katri Manninen puhuu sydämmen äänestä. Lisäksi vielä yksi biisi, Mitä silmät ei nää.